Siihen aikaan, kun muut keräilivät jääkiekkokortteja, minä
harrastin kruunukorkkeja. Minulla oli monta punaista, joissa oli
hieno karhun kuva ja myös niitä, missä oli kaksi miekkaa pitelevää
kättä ja niiden yllä kruunu – sanoin niitä ”ritareiksi”.
Kerran löysin
pihalta sellaisen, missä oli kaunis lintu ja teksti WOODPECKER. Olin
kyllä katsellut videolta Nakke Nakuttajan seikkailuja, mutta minusta
tuo korkissa oleva lintu ei näyttänyt yhtään samalta. Se oli
paljon kauniimpi. Talletin sen erikoispurkkiin.
Erikoispurkissa oli
myös Kinder-munasta saatu kilpikonna, joka oli munankuoressa. Meillä
tehtiin monesti nakkimunakasta ja kun ensimmäistä kertaa päätin
kirjoittaa kirjan (noin viisivuotiaana), lisäsin tarinaan nakkeja ja
munia. Ja jättiläisen. Ja se kuului näin:
”Oli kerran
vanhus tero oli metsässä pupu ja vanhus oli jo aikonut lähteä
metsää
n kun alkoi tulla
lunta mutta mutta jänistero tuli jo talven armoilta ja pyysi nyt
häneltä olisiko hänellä yösiaa näin pikkuiselle hän sanoi näin
on jos osaat olla hiljaa jojojoo jänis sanoi koska hän pelkäsi
että välkähtäisi veitsi mutta kun hän näki että ei välähtänyt
veitsi hän asettuilevolle kun hän heittäytyi makaama asentoon hän
näki että kohta oli kuolta
va koska hän
näki yhhyy nakin senniminen nakki oli kun yhhyy nakki mutta kun hän
oli jo pelastnut
yhhyy nakin hän
näki ike munan hän vapautti senkin mutta ikepä se muna antoi
kuonoon
sitten kuului
rysähdys vanhus olikin jättiläinen jakun jättiläinen kuuli ike
munalta ja yhhyy nakilta että pupu oli kadonnut hän huusi niin
kovaa että koko maapallo kaikui pupu pelästyi sitä huminaa
mutta mutta kun
hän näkiettä ukko joka kajautti olikin hyvä mutta kun hän heräsi
han oli kotona
loppu hyvin
kaikki hyvin”
En
vielä silloin ollut kovin hyvä välimerkeissä - kuten näkyy. Ja
draaman kaarikin oli ehkä liian jyrkkä herkälle lukijakunnalle,
mutta mutta päätin jatkaa kirjoittamista vastoinkäymisistä
huolimatta. Ehkä siitä johtuen opettajani myöhemmin turhautuivat,
kun en piitannut kymmenen sivun rajoituksista, vaan jatkoin tarinaa
aina hamaan takakanteen asti. Kenties pohjalla oli kauhuakin, etten ehtisi
tyhjentää päätäni tarpeeksi nopeaan tahtiin ja se loppuisi. Kesken.
Näin
vanhempana sitä pohtii, mihin tuo periksiantamattomuus on kadonnut.
Ehkä syy on siinä, että kukaan ei enää juo lasisista pulloista
ja hampaat säilyvät ehjempinä, kun ei tarvitse avaajan puutteessa
keksiä, millä korkin saa irti.
Niin
tai näin. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
c/IsoLate
Selite: OriGINal :D
