SandMan

kaivan laatikosta

miljoonia hiomattomia kiviä

hampaideni loisteeksi

 

hymyilen tasapainotellen lapiosSA

TAsangollista santaa

ilman havaittavaa vastarantaa

 

tullee hyvä kakku

c/IsoLate

Selite: Hiekkaa p*ll*ssa (pullossa). 

Longing

mitä muuta onkaan tämä harmaus kuin

absinttia ruusunpunaisten lasien läpi?

 

niin pettävän suloista,

että melkein unohtaa mitä on

 

olla sokerina pohjalla

ja hajota hiljalleen

 

melkein kyllästymiseen asti

etsiä tasapainotilaa sisäisen entropiansa reunoilta

 

toivoen löytävänsä pyöreästä huoneesta nurkan

lusikalle, johon heittäytyä makaamaan

 

voiko katkeruuden kumota kylmällä kahvilla,

jos kauneusunista syntyy pelkkiä painajaiskuvia?

asetellen negatiivit uuteen positioon

voin kenties longistaa pilven

auringon tieltä

 

antaa pitkästymiselle aikaa

 

kirkastua

c/IsoLate

Selite: Kesää odotellessa. Kevät, unettomuus ja levoton mieli. 

ElämänKevät

keveys raskautuu

emotionaalisuus

kantaa hedelmää

maasta kohoaa lippu

orastava kapina

c/IsoLate

Selite: Hyvää Minna Canthin päivää! Ikkunalla kasvukausi jo täydessä tohinassa, vaikka vielä ei näy leskenlehtiä ojanpientareilla :)

MuutosVastarintama

Aamun kajo tunkeutuu ohuena pakkorakona harmaan verhokapan takaa. Se muodostaa kapean kujan heräävän ahdistuksen slummikortteliin. Makaan paikallani lamaantuneena ajatusteni amok-juoksun lähtöviivalla odottaen laukausta. Pöly tanssii vielä viimeisiä hitaita ennen kiihdytystä.

Silmäluomet rävähtävät väristen auki ja tuijottavat hetken verran kattoon apposen avoinna keltaista valumaa rappauksessa, joka on levinnyt eilisestä lähtien yhä syvemmälle yksiöni onkaloihin. Karmien takana maisema muuttuu kuin Dorian Grayn muotokuva. Se on jotenkin vinossa.

Verestävät iirikset siirtyvät etsimään tähdenlentoja rähmällään matonhapsuista. Katse löytää pelkkiä pudonneita häntiä, jotka yön liskot ovat jättäneet muistoksi nihkeiden lakanoiden kera jatkuvista painajaisista selkärangassa. Voisin kirjoittaa niistä paksun mustelmateoksen, jos vain jaksaisin. Makuuhaavat eivät kumminkaan parannu sitomalla, joten ruoskin ne liikkeelle.

 

Mietin kuinka rakastankaan rauhaa, kun katson kahvinporojen laiduntavan hitaasti lusikan reunalla ja yritän ennustaa niistä tulevaisuutta huonolla menestyksellä. Suden suussa ei ole tarpeeksi makunystyröitä erottamaan katkeruutta happamuudesta. Aspartaamissa elää sentään syövän toivo. Nälkä.

Jos kärsii orientaatioprobleemista jo aamunkoitteessa, miten voi edes miettiä idättävänsä jotain laskettavaksi kelpaavaa? Aika. Paikka.

Kuten kuu, aamukin vaihtuu uudeksi aina liian nopeaan.

c/IsoLate