Heikotuksen Alkeet

 - Kirkas valo...niin kirkas...valo...valkoista, enkeli...o-o-ootko sä enkeli?

- Vai enkeli? Monet meistä luulevat olevansa jopa seuraavia Jumalasta, mutta itse katsoisin olevani vain jumalattoman uupunut päivystävä lääkäri. Laitetaanpas tätä valaistusta vähän pienemmälle...taisit saada aikamoisen tärskyn pääkoppaasi?

- Oonko mä Taivaassa? On niin pehmee olo...

- Jaa...harva tätä paikkaa ihan tuolla termillä kuvailee. Varsinkaan näiden sote-uudistusten jälkeen. Jotkut sanovat tätä paikkaa pikemminkin maanpäälliseksi Helv… mikäs tämä on? Kas! Joku on jättänyt puoliksi maistetun omenan tähän potilaspöydälle. Huolimatonta, sanoisin. Olen aina ollut sitä mieltä, että huolimattomuus kostautuu ennen pitkää.

- Mitä mä teen täällä? Mikä tää paikka on?

- Tämä paikka on ensiapupoliklinikka ja te olette ilmeisesti kaatuneet kesken työpäivänne Kukkuratie 2:n pihalle täysin tiedottomana. Joku asukas oli sattunut parahultaisesti paikalle ja hälyttänyt ambulanssin, kun olitte maanneet julkeasti hänen autonsa edessä. Oli kuulemma kiire töihin ja piti miettiä, että ottaako riskin ja nostaa teidät pois tieltä, kun yliajosta joutuu kumminkin syytteeseen. Vaan oli tuuminut, että jos heräätte kesken nostoprojektin, niin kyllähän siitäkin syyte napsahtaa herkästi, jos joku tuntematon mieshenkilö koskettelee naisihmistä, jolla on taju kankaalla.

- Taju?

- Niin. Nyt kun tulitte tajuihinne, onkin hyvä hetki selvitellä tilannetta vähän tarkemmin. Ihan vakuutusten takia, että meneekö homma työnantajan piikkiin vai voisiko vastuun sysätä eteenpäin työntekijälle/ jollekin muulle taholle. Saisinko vielä varmistaa nimenne ja henkilötunnuksenne?

- Pirkko...Pirkko Parkkinen. 060666-666O.

- Parkki...Pirkko. Hyyyyyvä. Onkos teillä minkäänlaista käsitystä siitä, mitä aamusella mahtoi tapahtua Kukkuratie 2:n parkkipaikalla?

- Mä siis...olin levittämässä heiko...hiekotussoraa pihakäytäville, kun joku asukas oli valittanu, että roskakatoksen eessä oleva kaistale on aina niin liukas. Siinä sit pimeessä lapioin ja yhtäkkii vaan pimeni kokonaan.

- Oliko heikotusta? Onko lähisuvussa ongelmia verensokerin tai -paineen suhteen? Monesti käy niin, että kun lähdetään kylmiltään huhkimaan pakkaseen, niin siinä voi sokerit tai paineet heittää ja kohta heitättää niin, että on heittäydyttävä pitkälleen maan kamaralle. Ja jos siinä pitkään pötköttelee, niin siinä on kuulkaa ihan oikea riski paleltua vaikka hengiltä.

- Mä oon aina ollu sitä mieltä, että ihminen tarttee välipaloja työn ohessa. Mulla on siks aina mukana jotain syötävää, ettei vaan energia lopu kesken hommien. Jos et sitä viittis kirjata sit potilaskertomukseen, kun meillä on oikeestaan vaan yks ruokatauko, mut mun pitää ihan oikeesti syödä jotain vähintään tunnin välein etten pyörry. Varsinkin nyt, kun alotin terveemmät elintavat eikä tuu enää syötyy mitään raskaita croissantteja. Niin, että en mä sokereita menis syyttämään.

- Jaahas. Eli olitte levittämässä sepeliä tielle? Ja sitten pimeni?

- Joo. Se oli jotenkin kumma, kun ensin oli lapio kourassa ja yhtäkkiä vaan...maa lipes alta.

- Lipesi alta?

- Niin. Ja kun just olin hiekottanu koko hemmetin alueen. En vaan käsitä. Jotenkin vaan kompastuin ja nyt oon tässä pää kuhmuilla.

- Työvaatteenne kyllä näyttävät ihan asiallisilta ja oletan, että työkenkien pohjatkin ovat asiaankuuluvat? Tässähän ne taitavat olla, sängyn vieressä? Antakaas, kun katson…ihan vaan vakuutusta varten.

- Ihan ne on firman puolesta, ne kengät. Hyvä pito ja lämpimät, mutta kun hautoo niissä koko päivän jalkoja, niin kyllä illalla varpaat huutaa Hoosiannaa. Suonenvetoja joka hemmetin yö.

- Niin. Mitäs kummaa…

- Sillä mä olenkin lisänny ruokavalioon kaliumia, kun luin naistenlehdestä artikkelin, että moni meistä kärsii magnesiumin ja kaliumin puutteesta. Muista puutteista puhumattakaan. Siks syön nykyään paljon pottuja ja banaaneja ja…

- Sanoitteko banaaneja?

- Joo! Niissä on kuulemma ihan hitokseen kaliumia. Ja oon muutenkin innostunu hedelmistä ja kasviksista ja kaikesta vihreestä. On ihan semmonen olo, ku olis jotenkin ihan uus ihminen.

- No mutta, katsokaapas tänne kengänpohjaan.

- Mitä…?

- Katsokaahan.

- Tämähän on…

- Se on jäätynyt banaaninkuori.

- Väitättekö, että…

- Huolimattomuus kostautuu ennen pitkää.

- ...

c/IsoLate

Uuden Vuoden Mini

 Alaovella seisoo epävarman oloinen mies pukeutuneena hiutuneeseen villakangastakkiin, merensiniseen cousteau-pipoon ja kapealahkeisiin farkkuihin. Kengät on plankattu yhtä kiiltäviksi kuin hänen pakeneva hiusrajansa. Toisessa kädessään hän puristaa muovikassia, jossa on kukkapuska, rasiallinen alennussuklaata ja pullollinen Radio Toca Tempranilloa.

Toisen käden etusormi painuu epäröiden ovisummerille. Ovi aukeaa. Rappukäytävään astuessaan hän sukii ensiksi olkapäiltään hilseileviä lumihaituvia, kopsauttaa sitten kenkänsä vähän liian lujaa käytävämatolle ja astuu hissiin, joka vie kolkon talon kolmanteen kerrokseen. Ovikellon pirinä kaikuu tyhjässä käytävässä ja hetken päästä oven saapuu avaamaan tomeran oloinen nainen täydessä iltameikissään punaiseen satiinikimonoon kääriytyneenä. Hiuksensa hän on piilottanut mustan turbaanin alle. Kokonaisuuden kruunaavat klassiset vaaleanpunaiset pehmopuputohvelit.

- H-h-hei. E-e-en oikein o-o-osannut valita, minkä värisen ruusukimpun…

- Olisit vaan mieluummin tuonut ruislimpun. Noista heinistä sikiää aina niitä saatanan pikkukärpäsiä joka paikkaan, eikä niistä pääse eroon edes etikkaliemellä. Yölläkin pyrkivät väkisin nenästä sisään.

- … niin toin sitten s-s-suklaatakin…

- … vaikka eipä tässä leipääkään passaa enemmälti puputtaa, kun päätin uuden vuoden lupauksena aloittaa elämäntaparemontin. Ostin itselleni joululahjaksi kausikortin lähimmälle kuntosalille. Aloitan heti huomenna.

- … ja pullon v-v-viiniä.

- Samalla alkaa muuten tipaton tammikuu. Ja jos oikein innostun, niin voisi jatkaa juhannukseen asti...tai ainakin vappuun.

(sekunnin liian pitkä hiljainen hetki)

- No mutta, tulehan sisään sieltä. Ulkona on kylmä, toivottavasti et jäätynyt ihan tyystin.

- J-j-jäätymisestä puheenollen, m-m-minä en t-t-tainnut m-m-mainita, että k-k-kärsin lievästä s-s-sosiaalis-s-s-ten tilanteiden p-p-p-p-p-p-p-elosta.

- No siinä tapauksessa tulit juuri oikeaan paikkaan. Minä katsos olen sitä mieltä, että juttelu on täysin yliarvostettua. Yrittivät pakottaa jonnekin puheterapiaan, mutta eihän minulla ole mitään ongelmia ulosannin kanssa. Kyllä minusta ääntä lähtee! Jotkut niistä vaan tuppaa jäämään tuonne pääkoppaan, eikä suostu jättämään rauhaan edes öisin. Sama kaiken maailman puoskareiden kanssa…

- …n-n-niiin...niin...

- Siinä ovenpielessä on naulakko. Jätä kengät siihen kynnysmatolle, niin ei tule kiviä sisään.

- ...n...niinjoo...

- Otatko muuten kahvia tai teetä?

- K-k-kahvi kuulostaa oikein s-s-sopivalta.

- Samaa mieltä minäkin olen. Yritin joskus päästä eroon kahvista, mutta eihän siitä mitään tullut. Aamulla ei meinannut päästä sängynpohjalta ylös, kun vaan vilkaisikin keittiössä odottavaan vihersmoothieen. Hyi hemmetti! Kyllä ihmisellä saa olla edes yksi pahe, kun muihin ei enää ole varaa näillä veronkorotuksilla. Poltatko?

- E-e-en.

- Hyvä. Olisit muuten joutunut menemään röökille tuonne kauas tienvarteen. Piha-alueella ja parvekkeilla ei saa polttaa nykyään edes suitsukkeita. Se on se erityisherkkä yhteiskunta, joka haluaa deprivoida kaikki aistit ja kieltää kaiken olemassaolevan.

- M-m-mhh…

- ”Ei talvikunnossapitoa”, ”Älä kävele laduilla”, ”Avaa tästä” … (aukaisee maitopurkin väärästä kohdasta) … mikä tässäkin nyt mättää, voi per…

- S-s-samaa mieltä.

(nainen ottaa käteensä viinipullon tavaillen etikettiä)

- Vai että Tempranilloa? Minä kun en niin noista viineistä tiedä. Onko tämä nyt semmoinen pirskahteleva vai sangviininen?

- E-e-en oikein o-o-saa s-sanoa…

- Noh, ei kai siinä. Maistellaan illan kunniaksi. Tsin tsin. On minulla tuolla Pommaciakin. Lorautin sekaan vähän terästystä, kun ajattelin, että sentään uusi vuosi ja kaikkea. Hommasin muuten kilon sokeriakin, jos haluat valaa. Lapsena aina valettiin keskiyöllä tinaa ja pyörittiin sitten lyijynhuuruissa etsien ennusmerkkejä tulevaan vuoteen.

- N-n-niin.

- Kerran oli ihan joutsenen muotoinen möykky sangon pohjalla ja järkytyin siitä niin syvästi, että en uskaltanut pitkään aikaan nukahtaa. Joutsenhan merkitsee kuolemaa. Meni ainakin kolme päivää valvoessa, sen jälkeen muistikuvat onkin melko hataria. Heräsin seuraavan kerran sairaalasta. Elossa. Huhhuh. Oli sekin reissu. Uskotko sinä enteisiin?

- E-e-en…

- En minäkään. Enää. Joskus haksahdin kristalleihin.

- t-t-e-i-…

- Niin! Ja homeopatiaan! Se, joka sanoi, että tippa ei tapa, ei ole kyllä koskaan vetänyt yrttiövereitä. Heskamandeera, mitkä tripit… Ei ikinä enää.

- s-s-siin?

- Mutta oletpas sinä pukeutunut juhlavasti. Ja minä tässä vaan tämmöisenä räjähtäneenä. Vähän niin kuin raketti! Pumpampoksräisk!

- M-m-minusta s-s-inä olet o-oikein...o-o-oikein…

- Vaan eihän se ulkokuori aina kerroa kaikkea. Hm? Oikeasti olen introvertti henkeen ja vereen. Semmoinen hiljainen seinäkukkanen. Sillä minä siihen treffi-ilmoitukseenkin laitoin, ettet säikähdä. Että mikä ummikko se siellä vastassa on, kun ei sanaa saa suustaan.

- E-e-ei s-s-se h-h-haittaa…

- Ja tässä minä vaan höpöttelen hermostuneena niitä ja näitä, kalanpäitä.

(hiljainen hetki, joka venyy ja venyy ja venyy)

- No mutta. Kävipäs tässä nyt hassusti. Kello on vasta kymmenen ja kävi ramaisemaan ihan vietävästi. Eihän sinua vaan haittaa, jos minä menen tuonne sängyn pohjalle?

- E-e-ei kai…?

- Minä otan nyt nämä tohvelit pois jalasta ja menen tuonne SÄNGYN POHJALLE.

- S-s-selvä…

(nainen siirtyy makuualkoviin, huokaisee vähän liian äänekkäästi ja vajoaa sängyn pohjalle viehkeästi keimaillen)

- Minä aion nyt ottaa pienet kauneusunet. Eihän sinua vain väsytä?

- E-e-ei m-m-minulla o-o-on ihan v-virkeä o-o-olo…

- Selvä. Minä nukahdan tähän. Näin.

Nainen sulkee silmänsä ja mies tuijottaa seinällä raksuttavaa kelloa...kellon viisarit etenevät verkkaisesti kohti puolta yötä, kahvi kylmenee. Mies nousee tuolilta, katsoo hetken nukkuvaa naista ja astuu eteiseen. Hän pukee jalkaansa kengät, heittää takin päälleen, asettaa cousteau-pipon säntillisesti päähänsä ja hiippailee ovelle. Ennen kuin ovi sulkeutuu, ikkunan takana leimahtaa valtava raketti, ulkoa kuuluu riemukkaita kiljahduksia ja kellon viisarit kääntyvät osoittamaan kahtatoista. Mies avaa suunsa hetkeksi. Sitten hän kääntyy kannoillaan ja huudahtaa ovenraosta:

Hyvää Uutta Vuotta!

Kuin säikähtäen omaa ääntään mies kääntyy ja sulkee oven mennessään.
Eikä kukaan näe, kuinka nuo kaksi ihmistä hymyilevät toisilleen.

c/IsoLate