sunnuntai 10. toukokuuta 2026

MunMuori

Äiti tykkää mustasta väristä

ja salmiakista

ja laukuista ja kengistä,


vaikka se aina sanookin, että nättien korkkarien löytäminen on hankalaa,

kun on niin kamalan pienet jalat aikuiseksi ihmiseksi,


mutta maasta se pienikin ponnistaa

se tuumaa ripustaessaan jouluverhoja meidän ikkunaan

ja tasapainottelee varpaisillaan pöydän päällä,

jolle se on virkannut ohuesta langasta pitsikuvioisen liinan

täynnä kimaltavia tähtiä


Kun tulee kevät, se ripustaa toiset verhot

ja levittelee pupuja ja tipuja ja värikkäitä palloja, joissa on kauniita rusetteja

ympäri koko meidän asuntoa


ja yrittää saada minutkin askartelemaan suodatinpusseista kukkia,

koska se on kuulemma mukavaa


Silloin, kun minulla on paha mieli

se tekee semmoista tulista kastiketta, mihin tulee suolakurkkuja ja paprikaa

ja suikaleita ja kermaa


ja piirtää selkään arvoituksia

joskus auton, joskus talon


Meidän seinällä onkin taulu, jossa lukee:

”Koti on siellä, missä kolhut paikataan.”


Iltaisin me keitetään aina kahvit

ja mennään sen jälkeen nukkumaan

(, mutta ensin pitää pestä hampaat!)


Ennen kuin nukahdan, huikkaan vielä oven raosta olkkariin:


”Hyvää yötä, kauniita unia, lentokoneita ja junia, oman kullan kuvia.”


c/IsoLate


Selite: Ensimmäinen toteamus on suoraan ala-asteella väsätystä äitienpäiväkortista, johon piti kuvailla, millainen oma äiti on (tykkää mustasta väristä ja salmiakista). Hatunnosto kaikille yksinhuoltajaäideille, ennen kaikkea omalle muorille. Hyvää Äitienpäivää <3 !




1 kommentti:

  1. Hellyttävä, ihana runo, täynnä valoa - ja jokaisen ihmisen, niin äidin, jota runo kuvailee, kuin kirjoittajankin, ainutlaatuisuus nousee runosta siivilleen.

    VastaaPoista

Gastropoda

Olipa kerran kotilo-Malla ja loikoillessaan kotilomalla se tiiraili lintujen parvia nostellen tuntosarviaan kohti taivaan pilviä sir...