AutofiktiivistäJoulua

 

Kävin haudalla viemässä kynttilät

lämmitelläkseni hetken käsiäni

heidän käsissään, joihin olin niin monta kertaa uskonut

elämäni alkutaipaleella.

Kiitos siitä.

” Ehkä tarvitsisin vieläkin jonkun neuvomaan

siitä miten pukeutua paremmin. Mitä luulette?

Onhan sentään jouluaatto ja minä roisto kuljen takissa,

joka sylkee täytettä joka saumasta. Mutta muuten menee ihan hyvin. ”

***

Kotona upotin käteni kuumaan veteen ja säikähdin tuskaa, kun sormeni yhtäkkiä

muistivat, mitä on kipu. Se kipu, johon ei lääkkeet tai laastarit auta.

Lapsena palellutin niin usein itseni, että nykyään saunassa käyminen on yhtä kihelmöintiä.

Muistot elävät iholla pidempään kuin missään muualla.

Kahvia juodessa minut valtasi yhtäkkiä suuri tarve toivottaa joulua jollekin tuntemattomalle.

Mietin pitkään kenelle soittaisin.

Minulla on paljon numeroita päässäni, mutta niillä on inhottava taipumus epäjärjestykseen.

Suurin osa niistä on desimaalilukuja, kuten 96.7. Groove is in a heart, 4evah <3

Tartuin puhelimeen, mutta sekoitin epähuomiossa Kriisipuhelimen ja Joulupukin kuuman linjan

numerot. En päässyt läpi (kumpaankaan) ja näin ollen säilytin kasvoni tänäkin vuonna

piilossa maailmalta. Ja hyvä niin.

***

Tunnelman vuoksi sytytän suitsukkeen palamaan. Mirha oli loppu lähikaupasta,

mutta ostin punaisen omenan ja maalasin sen akryyliväreillä kultaiseksi.

Nyt se loistaa kilvan malvanvärisen lepakkovalonauhan kanssa

kaktuksessa, johon ne ripustin tuomaan tähtitaivaan tunnelmaa ennen iltaa,

kunnes on tullut aika taas avata

uusi purkillinen maukasta hernekeittoa.

Ehkä tänään voisin lisätä joukkoon sinappiakin.

Juhlan kunniaksi.

c/IsoLate